Tekijä: psy

Sote-uudistuksen synnyttämille hyvinvointialueille avautui vuoden 2023 alussa mahdollisuus korjata mielenterveyspalvelujen rakenteeseen vuosikymmenten aikana kertyneitä ongelmia. Heräsi toive paremmasta systeemin ohjauksesta ja toimintatapojen yhtenäistämisestä. Toisin on käynyt.

Miten voin auttaa? Tämä kysymys toimii sekä hyvänä vastaanoton aloituksena että kirkastaa minulle roolini lääkärinä.

Erkki Isometsä, PSY:n hallituksen puheenjohtaja, psykiatrian professori

Suomen Psykiatriyhdistyksen hallitus kokoontui 27.8. pitämään vuosittaista strategiapäiväänsä. Kokouksessa käsiteltiin monia jäsenkunnalle tärkeitä kysymyksiä. Yksi niistä oli alamme julkisen sektorin vaikea lääkäritilanne.

Julkisen sektorin psykiatripula

Yllättävää kyllä, Suomessa ei tällä hetkellä ole tietojärjestelmää, josta voisi muodostaa tilannekuvan maan lääkärimääristä, tai julkisella sektorilla palvelevien psykiatrien lukumääristä tai avoimista viroista. Karkean kuvan voi kuitenkin muodostaa eri yliopistokaupunkien professoreiden ja toimialajohtajien antamista tiedoista, joita koottiin hallituksen kokousta varten. Niiden perusteella näyttää siltä, että eteläisessä Suomessa (Helsingin, Turun ja Tampereen erva-alueet) on noin kolmannes psykiatrian viroista täyttämättä. Idempänä ja pohjoisempana (Kuopion ja Oulun erva-alueet) tyhjiä virkoja on noin 40-60%. Täytettynä olevista viroista suurta osaa hoitavat erikoistuvat lääkärit, tai niitä hoidetaan vain osa-aikaisesti. On selvää, että Suomessa vallitsee julkisella sektorilla vakava psykiatripula. Systemaattista tietoa ei ole, mutta vahva vaikutelma on, että se on pahenemassa.

Mistä pula johtuu, ja mitä sille voi tehdä?

On hyvä ensinnäkin nähdä, että lääkäripulasta ei kärsi vain psykiatrian ala, vaan myös perusterveydenhuolto terveyskeskuksissa, ja moni muukin lääketieteen erikoisala. Eikä pula osaavista työntekijöistä koske vain lääkäreitä, vaan myös muita terveydenhuollon ammattiryhmiä ja suomalaista työelämää laajemminkin. 

Psykiatripulan erityispiirteitä ovat ammattikunnan ikääntymisestä johtuva työikäisten psykiatrien määrän väheneminen, sekä yhä yleisemmäksi muodostunut siirtymä julkiselta sektorilta yksityiselle. Yksi perusongelmista on, että alalle hakeutuu liian vähän nuoria lääkäreitä suhteessa poistuman luomaan tarpeeseen. Vaikka hakeutuminen on hieman kasvanut viime vuosikymmenellä, vuosittain valmistuvat vajaat kolmekymmentä erikoislääkäriä eivät vastaa tarvetta (noin 45 erikoislääkäriä/vuosi).

Alalle hakeutumisen kysymyksiä on pohdittu loputtomiin vuosien mittaan, mutta kehityksen kääntäminen on vaikeaa. Lääketieteen opiskelijat ovat vahvasti luonnontieteisiin ja biologiaan suuntautuneita, ja psykiatria edustaa 50 lääketieteen erikoisalan joukossa laajan alan yhtä reunaa.  On mahdollista, että psykologian arvosanojen vahvempi huomiointi ja palauttaminen pääsykoeaineeksi saattaisivat asiaan vaikuttaa, mutta tiedekunnilla tai muilla erikoisaloilla ei tähän ole erityistä intressiä.

Aivan psykiatripulasta riippumattakin psykiatrian perusopetuksen laajentaminen on tarpeellista, sillä nykyinen suppea 9-10 op laajuus ei anna tuleville yleislääkäreille riittävää pohjaa arvioida ja hoitaa mielenterveyttä tavalla, jota lisääntyvä hoidon hakeminen terveydenhuollosta edellyttää. Kansallinen psykiatrian professoreiden kokous 20.8. otti tähän laajentamisen tarpeeseen yksimielisen kannan, ja hallitus tähän täysin yhtyi. Asiaa pyritään nyt edistämään tiedekuntien tasolla. Ainakin joissakin lääketieteellisissä tiedekunnissa psykiatrian näkyvyys koulutuksessa muiden alojen opetukseen integroituna on vahvistunut.   

Alalle hakeutumiseen vaikuttavat varmasti monet muutkin tekijät kuin lääketieteellisten tiedekuntien sisäänpääsykriteerit. Alan julkisuuskuva, maine opiskelijoiden keskuudessa, kokemukset kesälääkärinä toimimisesta, alan näkyvien edustajien esimerkki ym., vaikuttavat varmasti kuvaan psykiatriasta erikoisalana. Moni nuori lääkäri miettii myös kysymystä somaattisen osaamisten merkityksestä psykiatriassa ja kaipaa ammattirooliltaan lääkärimäisyyttä, jonka ehkä pelkää menettävänsä psykiatrina. Jatkuva negatiivissävytteinen julkinen keskustelu biologisista hoitomuodoista ja palvelujärjestelmän puutteista ei varsinaisesti paranna alan houkuttelevuutta. Psykiatriaan liittyvä stigma ei koske vain potilaitamme, se osuu myös meihin.     

Psykiatripulaa pahentaa olennaisesti julkisen sektorin psykiatrien jatkuva siirtymä yksityissektorille. Syitä tähän on monenlaisia, sekä yksityissektorille vetäviä että julkiselta työntäviä tekijöitä. Moni virkalääkäri kokee työnkuvansa yksipuoliseksi, kärsii liian ohueksi jäävistä ja alati vaihtuvista potilassuhteista, ja tuntee nääntyvänsä loputtomien lausuntopinojen alle. Asiaa eivät paranna loputtomat organisaatiouudistukset, vähenevä autonomia oman työroolin suhteen, sekä huonosti toimivat tietojärjestelmät. Surullisen moni kokee eettistä stressiä joutuessaan lääkäripulan keskellä toteuttamaan hoitoa, joka ei vastaa omaa käsitystä hyvästä hoidosta. Vuosikymmeniä aliresursoidun ja lääkäripulasta kärsivän järjestelmän johtaminen on vaikeaa, mutta huonon johtamisen ongelmiin ei nykytilanteessa oikein olisi varaa. Yksityissektorin kysyntä on liki loputonta, ja paremman palkan, itsenäisemmin räätälöidyn ja kevyemmän työn houkutus on suuri.

Psykiatriyhdistys edustaa kaikkia psykiatreja heidän työpaikastaan riippumatta, emmekä yhdistyksenä voi asettua jonkin sektorin puolelle toista vastaan. Kaikkien jäsentemme kannalta on kuitenkin hyvä, jos onnistumme tukemaan sellaisia toimintamalleja, jotka turvaavat palvelujärjestelmien toimintaa, ja kollegiaalisia menettelytapoja kiihtyvässä rekrytointikilpailussa. Ihmetemppuja psykiatripulan korjaamiseksi ei ole olemassa, niitä olisi jo käytetty jos olisi. Voimme kuitenkin kaikki osaltamme vaikuttaa johonkin osaan ongelmien kenttää, ja siten tukea alamme palveluita, joita kansalaiset tarvitsevat.