Jäsenalueelle

Vuoden julkaisu -palkinnon säännöt

Säännöt on hyväksytty hallituksen kokouksessa 19.1.2012

Yhdistys jakaa vuosittain yhteistyössä lääketeollisuuden kanssa Vuoden julkaisu -palkinnon erityisen merkittävästä psykiatrian alan julkaisusta. Kyseinen julkaisu voi edustaa mitä tahansa psykiatrian osa-aluetta tai viitekehystä. Palkinto myönnetään julkaisun ensimmäiselle tai viimeiselle kirjoittajalle, jonka tulee olla yhdistyksen jäsen. 

Palkinnon saajan nimeää yhdistyksen hallitus. Ehdotuksen palkinnon saajaksi tekee yhdistyksen tutkijajaoksen johtokunta. Tutkijajaoksen johtokunta ei voi esittää palkinnon saajaksi jäsentään. Palkintoa ei julisteta haettavaksi, mutta palkinnon saajan valinnasta ja palkinnon jakamisen ajankohdasta tiedotetaan jäsenille yhdistyksen jäsenkirjeessä. Palkinto myönnetään julkaisusta, joka on ilmestynyt valintaa edeltävän kalenterivuoden aikana. Palkinnon valinnassa huomioidaan myös sähköisesti julkaistut tutkimukset.

Yhdistyksen jäsenet voivat lähettää julkaisunsa tutkijajaoksen johtokunnalle, mutta muutkin kuin lähetetyt julkaisut voivat tulla palkintoa jaettaessa kysymykseen.

Palkinnon luovuttavat tutkijajaoksen johtokunta yhdessä yhdistyksen puheenjohtajan kanssa Psykiatripäivien yhteydessä.