Jäsenalueelle

Martti Kaila –palkinnon säännöt


Säännöt on hyväksytty hallituksen kokouksessa 18.1.2007

Yhdistyksen hallitus myöntää vuosittain Martti Kaila -palkinnon yhdistyksen jäsenelle. Palkinnon perusteena on ensisijaisesti edellisen kalenterivuoden aikana valmistunut ansiokas väitöskirja. Hallitus voi kuitenkin päättää palkinnon luovuttamisesta myös jo aikaisemmin väitelleelle ansioituneelle nuorelle psykiatrian alan tutkijalle.

On toivottavaa, että jokainen yhdistyksen jäsen toimittaisi väitöskirjansa yhdistyksen toimistoon, jolloin se otettaisiin huomioon palkinnon saajaa valittaessa. Kuitenkin myös klinikoiden johtajat ja väitöskirjatöiden ohjaajina toimivat ja toimineet voivat lähettää yksikössään valmistuneita väitöskirjoja arvioitavaksi.