Jäsenalueelle

Blogit

20.4.2018 18.06

Oikeita sanoja, oikeassa paikassa

Psykiatriassa sanoilla on merkitystä. Mutta kuka osaisi sanoa oikeat sanat oikeassa paikassa, miettii Eila Sailas. 

Untitled designOlen viime aikoina miettinyt monia asioita. Arkisia asioita, työasioita. Erityisesti olen miettinyt sanoja ja mielenterveystyön tueksi eri puolilla Suomea rakentuvia matalan kynnyksen yksiköitä. Onko näillä jotain yhteyttä?

Kun opiskelin lääkäriksi, psykiatrian kurssi pidettiin vielä Lapinlahden sairaalassa. Osastolta löytyi huone, jonka ovessa oli kyltti ”psykoterapia”.  Muistan, kun kurssitoverini Tiinan kanssa seisoskelimme oven vieressä ja pohdimme, voisiko huoneeseen kurkistaa. Miltä se psykoterapia näyttää? Ja kurkistimme. Huoneessa oli kaksi tuolia, pieni pöytä ja pöydällä iso kasa paperinenäliinoja – siltä se psykoterapia näytti.

Luennoilla psykoterapia määriteltiin puheella parantumiseksi, ”talking cure”. Samalla kerrottiin, että psykiatriassa sanoilla on merkitystä. Erilaiset psykoterapiakoulutukset ja sittemmin jo manualisoituihin psykoterapiamalleihin liittyvät ohjeistot kertovat, että eri psykoterapioissa puhutaan eri tavoin sekä käytetään sanoja viisaasti ja kunkin psykoterapian teoreettisen viitekehyksen mukaisesti. Sana hoitaa, kun se on oikea ja sanotaan oikeassa kohdassa. 

Mielenterveysongelmia on valtavasti, työt eivät tule loppumaan. Kun häiriöitä on runsaasti, on järkevää ajatella, että mitä aiemmin ne tunnistetaan, sitä nopeammin potilas pääsee hoitoon ja sitä helpommin ongelma selviää. Tämä on helppo uskoa ja logiikka on tuttua somaattiselta puolelta. Jos diabetes jyllää hoitamatta pitkään, kehittyy komplikaatioita ja hiljalleen myös palautumattomia ongelmia. Jos hoitoon pääsee ajoissa, sairaus saadaan hallintaan ja potilaan elämänlaatu ei laske eikä elämän pituus lyhene. Myös mielenterveysongelmista kärsivien potilaiden pitää päästä hoitoon nopeasti. Heidän sairautensa tulee saada diagnoosi ja heidän tulee saada asianmukaista hoitoa oireisiinsa. 

Tämä lienee looginen perustelu sille, että perusterveydenhuoltoon on syntymässä erilaisia matalan kynnyksen pisteitä, joihin henkilö voi hakeutua ilman lähetettä oma-aloitteisesti niin toivoessaan. Hän tapaa matalassa kynnyksessä nykyisen hoitoparadigman mukaisesti moniammatillisen tiimin tai sen edustajan ja saa apua. 

Olen yrittänyt hakea artikkeleita, jotka tukisivat ajatusta siitä, että mielenterveyshäiriöiden osalta edellä esitelty rakenne on hyödyllinen. On selvää näyttöä, että päihdeongelmien hoitoon ja haittojen vähentämiseen tarvitaan matalan kynnyksen palveluja. Päihdehoidossa tutkimukset osoittavat, että helposti lähestyttävät, mielellään myös nimettöminä pysyviä asiakkaita palvelevat ja myös päihtyneille apua, tukea ja neuvontaa antavat tukipisteet ovat tarpeen. Mutta vastaavaa näyttöä ei ole siitä, että muita psykiatrisia oireita kokevat hyötyisivät tällaisista palveluista. 

Emme tiedä, keitä palveluja käyttävät asiakkaat ovat ja hyötyvätkö he niistä. Välillä keskustelua kuunnellessa tulee mieleen, että mielenterveysasiakkaat halutaan siirtää perusterveydenhuollon tavanomaisista palveluista omaan siiloonsa pois häiritsemästä lääkäreitä. 

Moniammatillisen tiimin osaajat ovat osaajia, mutta he eivät ole diagnostiikan osaajia. He ovat harvoin terapeutteja. Heillä on käytössään asiakkaan tueksi kaksi asiaa, kuuntelu ja sanat. Potilas tapaa matalan kynnyksen ammattilaisen ja silloin täytyy olla oikeita sanoja. Usein tietenkin on. Ja aina ei ole. Olemme nyt enemmän ideologisista kuin tutkimusnäyttöön perustuvista syistä rakentamassa kallista ja erillistä palvelujärjestelmää tuntemattomalle asiakasryhmälle ja tarjoamassa heille kuuntelua ja puhetta. Kun ideologian valaisema kehittäjä puhuu, hän kertoo, miten ihmiset hyötyvät saadessaan lohdutusta ja tukea arjen ongelmiin. Hän vakuuttaa, että puhe ja kuuntelu auttavat alkuvaiheessa ja estävät mielenterveyshäiriöiden vaikeutumista. Hän tuo esiin yksittäisiä esimerkkejä asiakkaista, jotka kertovat saaneensa apua. Ja hän vakuuttaa, että matalan kynnyksen yksikkö kykenee erottelemaan asiakkaista ne, jotka tarvitsevat muuta kuin kuuntelua ja puhetta.

Kriitikko pohtii, miten on mahdollista, että nykyisen näyttöön perustuvan hoitojärjestelmän aikana voidaan rakentaa kallis ja erillinen toimintamalli, jonka hyödyistä ei ole näyttöä. Kriitikko kertoo, että yksittäisen ihmisen kokemus ei ole näyttö. Hän miettii, että kaikki kuuntelu ja puhe eivät ole hyväksi. Hän kysyy, lisääkö tällainen toimintamalli edelleen arjen murheiden medikalisaatiota ja onko meillä resursseja hoitaa arjen murheita, kun resurssi ei riitä vaikeiden mielenterveyshäiriöiden hoitoon. Hän miettii, hidastaako matalan kynnyksen palveluihin joutuminen sairauden diagnoosin tekemistä ja asianmukaisen hoidon aloitusta. Kroonistaako matala kynnys asiakkaansa? Miksi mielenterveyspotilaat eivät pääse oireidensa kanssa lääkärille, jota muista oireista kärsivät ensi linjassa tapaavat? 

Tällaista olen siis pohtinut, muiden asioiden ohessa. Olen myös pohtinut kevään tuloa, ihmetellyt miksi villakoirien sääret trimmataan oudoille villahousuille ja pähkäillyt, miksi aamuherääminen on niin vaikeaa. Mutta miettinyt myös, miksi mielenterveyttä edelleen hoidetaan rakenteessa, joka perustuu enemmän ideologiaan kuin näyttöön. Toivoisin tietäväni, kuka osaisi sanoa ne oikeat sanat ja missä.

 

Eila Sailas, psykiatri, tulosyksikön johtaja, HUS, Hyvinkään sairaanhoitoalueen psykiatria


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi